Olen taas vitkutellut. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tämä teksti jo kolme viikkoa sitten. Aikaa olisi kyllä halutessani järjestynyt. Mutta ei, vitkuttelu kiilasi jälleen minun ja suunnitelmieni väliin. Asia on vaivannut minua aivojeni perukoilla jatkuvasti.
Maan suurimmassa päivälehdessä julkaistiin keväämmällä toimittaja Heidi Moision juttu vitkuttelusta eli prokrastinaatiosta (HS 30.3.2025). Tavalliset suomalaiset kertoivat ruukkuihin unohtuneista kuolleista kukista, vuosia sitten kesken jääneistä, mutta aikoinaan innolla aloitetuista käsitöistä ja ikuisesti viimeistelyä vaille jääneistä remonttihommista. Lukiessani liikutuin. En olekaan yksin vitkutteluni kanssa. Suomi on täynnä vitkuttelevia sisaria ja veljiä. Silti vitkuttelu tuntuu aina epäonnistumiselta. Viimeksi etänä opiskeltava ranskan alkeet ei edennyt edes puolitiehen. Se hävettää. Opiskelu taitaa olla vitkuttelijoiden kuninkuuslaji. Jokainen tenttiin valmistautunut on varmasti ainakin joskus huomannut leivonnan tai kaappien siivoamisen olevan juuri nyt opiskelua tähdellisempää ja kiireellisempää.
Yleisyydestään huolimatta vitkuttelu nakertaa itsearvostustamme; tänäänkään en saanut aikaiseksi. Opiskellessani neuropsykiatriseksi valmentajaksi minulla oli kunnia saada opettajakseni alan tunnettu guru Kirsi Saukkola. Kirsi lausui sanat, joista edelleen ammennan voimaa taistelussani vitkuttelua vastaan: tekemättä oleva työ vie aina enemmän energiaa kuin sen tekeminen. Miten oikeassa hän olikaan! Unohdan sen vain aina välillä.
Helsingin sanomien artikkelissa haastateltiin myös asiantuntijaa, psykologi Minna Miaoa. Hän antaa monia hyviä arkisia neuvoja vitkuttelun taklaamiseen: priorisoi, aikatauluta, jaa työ osiin, pyydä apua, älä syyllistä itseäsi ja vielä: palkitse itsesi. Itse haluaisin lisätä vielä yhden vinkin: älä vertaa itseäsi muihin.
On ihmisiä, jota vitkuttelun synti ei näytä koskaan koskettaneen. Toisaalta esimerkiksi neuropsykiatriset oireet voivat tehdä asioiden organisoinnista, tehtävien aloittamisesta ja loppuun saamisesta tavanomaista hankalampaa, jolloin ammattiavun hankkiminen esimerkiksi ammattijärjestäjältä voi olla perusteltua.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että vitkuttelu voi olla myös hyödyllistä. Se antaa aikaa harkita. Tämä voi joskus koitua vitkuttelijan onneksi. Toisaalta, samalla kun vitkuttelu vaivaa mieltä ja kuluttaa samalla energiaa, voi tehtävä asia edetä mielessämme. Kun lopulta saamme aikaiseksi ja käymme toimeen, tuntuukin tehtävä asia helpolta pitkän työstämisen jälkeen. Vitkuttelullakin on paikkansa.
